Pentueemme

 

Pentueemme sivuilta löydät tarkemmin Leijonaharjojen pentueet. Kaikki kasvattimme ovat nähtävissä myös Kennelliiton KoiratNet-jalostustietojärjestelmässä (Leijonaharjan). Kasvatustyömme on harrastusmaista ja toimimme ns. kotikenneleinä. Pentuja meillä on harvakseltaan Oulussa ja Pornaisissa. Kennelissämme kasvatetaan ainoastaan chow chow-rotua (pitkäkarvainen). Meillä on tavoitteena kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä, hyväluonteisia ja käyttötarkoitukseen sopivia koiria. Tavoitteena meillä on myös, että kaikille kasvateille tehdään viralliset terveystutkimukset. Pennut myydään aina lemmikeiksi eli perheenjäseniksi. Haluamme olla mielellään yhteydessä aktiivisesti pentujen omistajien kanssa. Pentusuunnitelmia voi tiedustella e-maililla tai puhelimitse.

 

 

Suunniteltujen pentueiden yhdistelmien tulee aina täyttää PEVISA-vaatimukset ja kiinnitämme huomiota jalostusindekseihin. Suunniteltujen yhdistelmien on myös täytettävä rotujärjestön jalostusohjeistuksen minimivaatimukset. Yhdistelmissä pyritään tinkimäään mahdollisimman vähän rodun terveydestä, kuitenkaan rotumääritelmää unohtamatta, kuten mm. luonnetta ja rodun ulkomuotoa. Tarkemmin rodun jalostukseen ja rotujärjestön suosituksiin voi perehtyä rotujärjestön sivuilta.

 

PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma 1.1.2019 alkaen:

  • Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu lonkkakuvauslausunto ja kyynärnivellausunto sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

  • Lonkkakuvaustuloksen D saanut koira on paritettava tuloksen A tai B saaneen koiran kanssa.

  • Kyynärkuvaustuloksen 2 saanut koira on paritettava tuloksen 0 saaneen koiran kanssa.

  • Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi. Diagnoosin entropion/trichiasis ja/tai ektropion/makroblepharon saanut koira on paritettava näiden sairauksien suhteen terveen koiran kanssa. Kortikaalista kataraktaa tai posterior polaarista kataraktaa sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä.

  • Koiran rekisteröityjen jälkeläisten määrä saa olla korkeintaan 50 pentua. Viimeinen, rajan ylittävä pentue rekisteröidään kuitenkin kokonaisuudessaan.

  • Ulkomaisia uroksia koskevan poikkeusluvan ehdot säilyvät ennallaan eli ei vaadita PEVISA-tutkimuksia.

  • PEVISA-ohjelma on voimassa 1.1.2019 - 31.12.2023

 

Kenneltilamme ovat Kennelliiton kennelneuvojan tarkastamat ja hyväksytyt (Oulu 2015, Pornainen 2017). Olemme käyneet kasvattajan peruskurssin (Niina v. 2010 ja Piretta v. 2015) ja Piretta myös kasvattajan jatkokurssin (v. 2016). Olemme allekirjoittaneet Kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Osallistumme aktiivisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutuksiin. Olemme jäsenenä Suomen Kennelliitossa (SKL), Suomen Koiran Kasvattajat RY:ssä (SuKoKa) ja Chow Chow-rotujärjestössä. Kuulumme myös useampaan eri kasvattajakerhoon.